Likakaivon tyhjennys on tärkeä osa viemärijärjestelmän kunnossapitoa

Lokakaivon tyhjentäminen on erittäin tärkeä osa viemärijärjestelmän kunnossapitoa. Suomessa kunnallisten viemäriverkostojen ulkopuolella on karkeasti arvioiden vajaat 300 000 asuintaloa haja-asutusalueilla sekä tähän päälle lisätään noin puoli miljoonaa vapaa-ajan mökkiä. Useimmista näistä löytyy kiinteistökohtainen jätevesien käsittelyjärjestelmä, eli likakaivo. Laki edellyttää, että kiinteistökohtainen jätevesien käsittely on sellaisella tasolla, että lähiympäristön vesistöt tai pohjavedet eivät pääse saastumaan. Säädösten mukaan vain kantoveden varassa olevat sekä kuivakäymälällä varustettujen kiinteistöjen ei tarvitse lajitella jätevesiään. Omakotitalon tai mökin lokakaivon tyhjentäminen on hinnaltaan muutamia satoja euroja, riippuen sijainnista. Tähän hintaan vaikuttavat myös esimerkiksi kaivon tyyppi.

Lokakaivojärjestelmiä on tyypillisesti kaksi erilaista

Omakotitaloissa sekä kesämökeillä on tyypillisesti kahdenlaisia lika- eli lokakaivojärjestelmiä: sakokaivoja sekä umpikaivoja. Umpikaivoon johdetaan kiinteistöjen vesikäymälöiden vedet sekä usein myös pesuvedet, tätä vettä kutsutaan nimellä harmaavesi. Umpikaivo on täysin tiivis, tavallisesti noin 10–15 kuution säiliö, johon jätevedet varastoidaan odottamaan kuljetusta jätevedenpuhdistamolle. Umpikaivo ehtii täyttyä noin 2-4 kuukaudessa, tämä on toki riippuvainen vedenkulutuksesta. Tyhjennysväli voi olla myös pidempi, mikäli esimerkiksi kesämökin umpikaivoon johdetaan vain käymälävedet. Lokakaivon täyttymistä on suositeltavaa seurata, jotta se ei pääse tulvimaan. Likakaivon tyhjennys tulisi tehdä vuosittain Sakokaivo on jätevesien mekaaninen esikäsittelymenetelmä ja sakokaivojärjestelmät sopivat vain pesuvesien käsittelyyn. Ennen niihin on johdettiin myös käymälävesiä, ilman nykyisenlaisia imeytyskenttiä. Tällaisia vanhoja järjestelmiä voi yhä olla käytössä kiinteistöissä, jotka eivät sijaitse veden äärellä tai pohjavesialueella. Nykyaikainen sakokaivo on vesitiivis säiliö, jossa on kaksi tai kolme kammiota. Kun jätevesi virtaa kammiosta toiseen, kiinteä aines laskeutuu kaivon pohjalle ja vettä kevyemmät ainekset nousevat pintaan. Lisäksi järjestelmään kuuluu harmaavesisuodatin, jonka kautta kulkiessaan jätevesi puhdistuu vielä lisää. Koska nesteet imeytetään maaperään, sakokaivoon kertyy vain kiinteämpää ainesta. Sakokaivot ovatkin usein vain muutaman kuution kokoisia. Laki määrää että sakokaivot on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa tai mahdollisesti useammin.

Likakaivon tyhjennys tulee tehdä säännöllisesti

Tavanomaiseen likakaivon tyhjennys palvelupakettiin kuuluu lokakaivon tyhjennys ja puhdistus sekä silmämääräinen arvio säiliön kunnosta. Lokakaivon tyhjennys tehdään imuautolla ja aikaa tähän kuluu noin puolisen tuntia. Lokakaivon rakenteiden perusteellisempi kuntotarkistus tulisi teettää noin 10 vuoden välein. Jätevesijärjestelmän kunnossapito ja lokakaivojen säännöllinen tyhjennys ehkäisevät tehokkaasti muun muassa vesivahinkoja ja ympäristön saastumista. Toimiva viemärijärjestelmä vaikuttaa erittäin merkittävästi asumismukavuuteen sekä nostaa asunnon tai kesämökin arvoa. Tyhjennyksiä tekee esimeriksi VTM Putkistohuolto Oy.

minusta

Putkiremontit eri kohteissa

Onko putkiremontti suunnitteilla tai jo kenties käynnissä? Tässä blogissa on kirjoituksia erilaisiin putkiremontteihin liittyen. Remontin suunnittelu ja sekä toteutus vaihtelee todella paljon pientalon ja kerrostalon välillä. Kerrostalon putkiremontin suunnittelu alkaa jo hyvin paljon aiemmin ennen itse remontin alkua, koska siinä on monta vaihetta jotka taloyhtiö hyväksyttää. Itse remontin aikana myös on enemmän haasteita kuin monissa muissa remonteissa, koska kaikkia asukkaita pitää tiedottaa remontin eri vaiheista. Pientalon putkiremontti ei taas vaadi tällaisia toimenpiteitä mutta siinä on taas muut omat asiansa. Tänne blogiin on tuotu esimerkkejä molemmista. Jos olet asukas taloyhtiössä ja talossa missä tehdään putkiremonttia, toivottavasti saat blogista apua myös siinä tapauksessa.

Haku

arkisto

Viimeisimmät julkaisut

27 June 2022
Lokakaivon tyhjentäminen on erittäin tärkeä osa viemärijärjestelmän kunnossapitoa. Suomessa kunnallisten viemäriverkostojen ulkopuolella on karkeasti

22 March 2022
Salaojat ovat tärkeässä osassa rakennuksen kunnossa pysymisen kannalta. Toimivalla salaojasysteemillä ja usein niihin saumattomasti liittyvällä sadeve

15 February 2022
Saneerauksesta puhuttaessa tarkoitetaan korjausrankentamista. Kohteena voi olla julkisivu, kylpyhuone, makuuhuone, keittiö, varasto, tai mikä tahansa

tag